|
|
Esimakua Grand Canyonista Pikku-Coloradojoen kanjonista.
Ensimmäinen näkymä Grand Canyoniin kansallispuiston
itäisimmällä näköalapaikalla.
Vanha vartiotorni kanjonin reunalla.
Colorado-joki, kanjoni, ja ihminen.
Keskellä näkyvän tasangon halkaiseva polku johtaa reunalta
keskitasanteen reunalle ja sieltä joelle. Keskitasanne on pystysuoraan
kilometrin yläreunaa alempana, ja vaellus tasanteelle kestää
puoli päivää. Joki on vielä 500 metriä alempana,
ja niinpä käynti joella on vähintään kahden päivän
vaellus, kulki sen sitten kävellen tai muulilla (ja kuulemma kummallakin
tavalla lihakset kipeytyvät liki yhtä paljon, mutta eri kohdista).
Eräs näköalapaikkoista on tässä kuvassa yläoikealla,
linja-autot ovat kuin kärpäsen tahroja, mutta silti satojen metrien
pudotusta on vaikea suhteuttaa mihinkään konkreettiseen.
Erilaiset maakerrostumat ovat paljastuneet joen uurtaessa kanjonia
vuosimiljoonien aikana.
Keskellä näkyvä Graniittikoski on toista kilometriä
pitkä ja vaikeustasoa 8 asteikolla 1-10.
Kanjonin reunan länsiosat olivat kiellossa yksityisautoilta. Täytyi
turvautua maakaasubusseihin jotka liikennöivät kanjonin reunalla,
ellei jaksanut kävellä (matkaa oli useita kilometrejä, ja
lämpötilat reunalla luokkaa 35-40C). Tämä kuva on läntisimmältä
näköalapaikalta, Erakon Pisteeltä, josta laskeutuu vanha
polku kanjonin puolitasanteelle.
Tavallaan Grand Canyon oli tämän kevään matkan kliimaksi ja antikliimaksi samalla kertaa. Mahtavat näkymät mykistivät, mutta ne olivat kuitenkin kovin tuttuja lukemattomista kuvista, eikä mittasuhteita oikein pystynyt käsittämään. Kenties pohjalle laskeutuminen avaisi uuden kokemuksen, olisiko siinä syy palata kanjonille uudelleen paremmalla ajalla?
Grand Canyonin jälkeen katselin nähtävyyksiä Flagstaffin lähettyvillä, mm.muinaisten intiaanien kallioasumuksia, pieniä tulivuoria, ja meteoriittikraateri.
40,000 vuotta sitten Arizonan autiomaahan iskeytyi meteoriitti, joka
kaivoi liki kaksi kilometria leveän ja 700 metriä syvän
kraaterin. Nyt paikka on turistinähtävyys.
Värikkäitä liskoja näkyi paljon Arizonassa. Tämä
yksilö oli noin 30 cm pitkä.
Flagstaffin jälken ajelin kartan mukaan suoraan, ja luonnossa erittäinen mutkaisten serpentiinien kautta, yli kahden vuorijonon, ja yövyin Kalifornian rajalle. Matkalla näkyi myös länkkäreistä tuttuja kaktuksia, joita kuvittelin voivani kuvata vielä Kalifornian puolella. Siellä kuitenkin kuulin että niitä ei kasva enää Arizonan rajajoen Coloradon länsipuolella!
Seuraavana päivänä ajoin Joshua-puun kansallispuiston
läpi. Joshua-puu on Yuccalle sukua oleva puu joka kasvaa maailmassa
ainoastaan näillä Mojaven autiomaan seuduilla Kaliforniassa.
Puistosta ajoinkin sitten Palm Springsin ja Los Angelesin vieritse, ja siten keskuslaaksoa myöten 5-tietä takaisin Sunnyvaleen. Liki 1000 kilometriä oli aikamoinen iltapäivämatka, mutta en viitsinyt enää yöpyä Kalifornian keskuslaaksossa. Tällä reissulla ymmärsi hyvin miksi amerikkalaisissa autoissa on aina vakionopeussäädin, varsinkin Utahin ja Arizonan vähäliikenteiset highwayt ovat otollisia sen hyödyntämiseen. Kyllä siitä oli iloa Kalifornian puolellakin, vaikka toisiaan tiuhaan ohittavat rekat sotkevatkin rytmiä enemmän.